tiistai 18. toukokuuta 2010

Ylös ja alas, toivottavasti ylös

Tunteiden vuoristorata se sitten hassu vekotin onkin.

Kaikille avoin, moni kokeilee, lopptulos arvaamaton.

Sitä kokeilee, jos hyvin käy pääsee helpolla. Nautinto voi jatkua pitkään. Jos käy huonosti niin se sattuu joka kerta vain enemmän. Huonovointisuus on silloin melkein taattua.

Mennään liian isoihin, jotka eivät sitten sovi ollenkaan ja kokeillaan sellaisia jotka loppuvat liian lyhyeen. Radan pituutta ei etukäteen ilmoiteta, joka hieman vaikeuttaa siitä nauttimisesta. Nousut ja laskut tulevat yllättäen, korkeuseroja voi olla paljonkin. Tästä vekottimesta ei anneta takuita eikä siitä voi valittaa valmistajalle.

Ja silti siihen mennään, yhä uudelleen ja uudelleen. Vapaaehtoisesti.

On se vain kumma vekotin.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Liikaa ajatuksia


Päässä pyörii liikaa ajatuksia.

Ne ryntäilee sinne ja tänne ja lopulta sitten katkeaa kokonaan, kun ei enään jaksa keskittyä oikein mihinkään. Sitten tehdään ainakin kymmentä asiaa yhtä aikaa: luetaan kirjaa, kirjotetaan, katsellaan telkkaa tai kuunnellaan radiota, pestään pyykkiä ja laitetaan ruokaa. Sitten voidaan miettiä tuleeko asiat kunnolla hoidettua ollenkaan.

Ehkäpä tässä on syynä myös nyt sellainen valmistumisahdistus. Kaikkea ja paljon tehtävää ja tuntuu ettei aikaa riitä edes syömiseen. Tai saati mihinkään näin turhaan kuin blogin kirjoittaminen.

Kuitenkin kun vire pitää saada päälle ja pysymään, kummasti minua auttaa asiassa klassinen musiikki. Se saa jotenkin ajatukset pysymään hallussa. Lapsesta asti ole pitänyt klassisesta musiikista, kumma sivupolku muuten niin tavallisessa musiikkikirjastossani.

Nyt yritän jatkaa tekstin suoltamista paperille, jotta minusta vielä tulisi jotain joskus.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Kylve jyvä

Kylve jyvä pehmeään multaan,
hoivaa sitä hellästi.
Kastele kauniin sanoin,
lämmitä hymyin.

Kuuntele, kuulostele.
Se nostaa versona päätään.

Anna rakkautta ravinnoksi
ja katso kuinka se lopulta
puhkeaa puutarhan
komeimpaan kukkaan.

Sille on yksi sana

se on ystävyys.

Hoivaa sitä hellästi.


Ystävänpäivä meni jo mutta ystävät eivät. Tämä on kaikkille ystäville.

Kotona




Leivontapäivänä pitää olla nättinä vaikka kukaan ei näkisikään.
Kummasti tulee parempaa pullaa kun on leipojakin hienona.

Hieman auringonlaskua ja mustikkasmootieta seuraksi.